info@carnivalnews.net

Onko suunnitelmissa uusi hankinta, mutta siihen tarvittava rahoitus ei ole selvillä?

Et ole ainoa, joka kipuilee saman asian kanssa. Usein palkka menee arjen pyörittämiseen ja pakollisten laskujen maksamiseen, eikä rahaa jää uusiin hankintoihin, vaikka kuinka yrittää nipistää menoista.

Kun olisi tarvetta ostaa uusi sohva, televisio tai suunnitella lomamatkaa, voi yhtenä vaihtoehtona olla lainan ottaminen kyseiseen tarkoitukseen.

Mitä rahoitusvaihtoehtoja on olemassa, kun suunnitelmissa on tuotteen osto? Entä, miten selvitän lainan kustannukset ennen lainapäätöksen tekemistä?

Suuret hankinnat vaativat säästöjä tai rahoitusta

Suurempien ostosten tekeminen vaatii tarkempaa suunnittelua ja rahoitusvaihtoehtoihin tutustumista. Säästäminen on yksi hyvä tapa ennakoida esimerkiksi kalliimpien huonekalujen hankinta. Kun tietää tarkalleen tai ainakin suurin piirtein, mitä ostoslistalla oleva tuote maksaa, voi aloittaa siihen säästämisen jo hyvissä ajoin.

Aina kuitenkaan kyseinen taktiikka ei toimi, jos säästötiliä ei halua tyhjentää kokonaan tai säästöt eivät ahkeran säästämisen jälkeenkään vielä riitä. Voi käydä myös niin, että arjessa tulee vastaan tärkeämpi hankinta ja säästössä olevat varat täytyy käyttää ennenaikaisesti johonkin muuhun akuutimpaan tarpeeseen.

Suurten, itselle tärkeiden hankintojen ostamista ei ole kuitenkaan järkevää venyttää aina vain pidemmälle ja pidemmälle, jos tuotteelle on oikeasti käyttöä tai se tuo iloa pitkäksi aikaa. Tällöin vaihtoehdoksi voi tulla laina tai osamaksu.

Ostosten rahoittamiseen on monia vaihtoehtoja

Jo ennen suurempien hankintojen ostoa on hyvä tutustua eri rahoitusvaihtoehtoihin ja niiden kuluihin lainalaskurin avulla.

Tyypillisesti ostosten rahoittamiseen otetaan kertaluontoisesti tilille maksettava vakuudeton kulutusluotto, jota maksetaan takaisin lainasopimuksen mukaisesti kerran kuukaudessa.

Joustoluotto on toinen pankkien ja rahoituslaitosten myöntämä vakuudeton laina, jossa luottoraja on ennalta määritelty. Joustoluottoa voi nostaa tarvittavan määrän esimerkiksi sen hetkisten ostosten tekemiseen ja kun luottoa maksaa takaisin, vapautuu se uudelleen käyttöön.

Useat kuluttajat rahoittavat ostoksiaan luottokortilla. Jos luottokorttilaskun maksaa kerralla pois laskun eräpäivään mennessä, ei luottoon kerry korkoja tai kuluja. Luotolla tehdyt ostokset voi maksaa myös kerran kuukaudessa pienemmissä maksuerissä.

Huonekaluliikkeet ja monet muut liikkeet tarjoavat asiakkailleen osamaksusopimuksia ostosten maksamiseen. Hyödykesidonnaisen sopimuksen hakeminen on yleensä tehty helpoksi liikkeessä. Tarvittavat tiedot kerätään asiakaspalvelupisteellä ja asiakas saa lopullisen luottopäätöksen osamaksurahoitusta varten nopeasti.

Pienlainat eli niin sanotut pikavipit eivät sovellu suurempien ja harkittujen ostosten tekemiseen, sillä ne on tarkoitettu lähinnä yllättäviä ja arvaamattomia rahantarpeita varten.

Lainalaskurin avulla vertailet hankintaan tarvittavan rahoituksen kulut

Vaihtoehtoja suurempien ostosten rahoittamiseen on monia ja kuluttaja voi olla epävarma, minkä vaihtoehdoista valitsee. Usein rahoituspäätöksen tekoon vaikuttaa, luottosopimuksen joustavat ehdot sekä alhainen korkotaso.

Lainan korko voi vaihdella hyvinkin paljon eri rahoitusvaihtoehtojen ja luotontarjoajien välillä. Lainan kokonaiskustannuksiin vaikuttaa aina korkojen osuus, perustamiskustannus, kuukausimaksut sekä lainanhoitokulut – ja näissä voi eri lainojen kesken olla merkittäviä eroja.

Lainan kustannuksia voi selvittää lainalaskurin avulla. Lainalaskuri on hyvä työkalu, kun ennen lainan ottamista halutaan selvittää, millainen laina sopii omaan lainatarpeeseen ja minkä suuruiseen lainaan on realistisesti varaa.

Lainalaskuri auttaa hahmottamaan tarvittavan lainan kokonaiskustannukset sekä kuukausierän. Laskurin käyttö auttaa monia lainaa suunnittelevia hakijoita, ottamaan alkuun selvää, millaista lainaa kannattaa lähteä hakemaan. Näin itse lainanhaun yhteydessä ei tule suurempia yllätyksiä vastaan.

Monen pankin ja rahoituslaitoksen sivuilla on maksuttomia lainalaskureita, joita saa käyttää lainan suunnitteluun. Laskurissa saa vapaasti muutella lainasummaa – ja aikaa, jotta sopiva laina löytyy. Esimerkiksi Osuuspankin sivuilla voi laskea sopivan lainan muun muassa asuntoa varten.

Vastaa