info@carnivalnews.net

Etätyöpiste kotona kuntoon – 10 kohdan muistilista

Oletko päässyt tai joutunut etätöihin omalle kotitoimistolle. Kaipaatko jo takaisin sinne omaan toimistoon, työpaikan kahvihuoneeseen tai jonottamaan moottoritielle. Monet etätöihin päätyneet ovat kuitenkin huomanneet, että samalla kun työt tulee tehtyä siinä kotitoimistolla, on jokaiseen arkipäivään tullut sellaiset kaksi tuntia lisää omaa vapaa-aikaan. Ja vaikka työnkuva on muuttunut etätyön myötä, on etätyötä tekevien kuitenkin hyvä muistaa pari asiaa ja siksi tämä muistilista.

Kohta 1: kunnon tuoli

Jos et sentään ole aivan edistyksellinen ja työskentele kotona seisaaltasi seisottavan pöydän äärellä, niin sinulla on jonkinlainen työtuoli. Onko se sellainen vanha keittiöjakkara, tai vanha toimistotuoli, vai oletko oikeasti sijoittanut muutaman satasen ja hankkinut itsellesi pelituolin? Pelituoli on aivan omiaan näytepäätteellä tehtävään työhön, sillä niissä useimmiten löytyy tarpeelliset asetukset, joilla tuolista saa juuri itselleen sopivan. Tuolihankinnan kanssa ei pidä säästellä, koska huono tuoli johtaa huonoihin työasentoihin, jotka johtavat sitten lihas- ja nivelkipuihin, kun vastaavasti hyvä tuoli tukee työntekoa. Tarvittaessa lisärahoitusta oman kotityöpisteen kalustamiselle avuksi tulee Sambla.fi, josta voit kysellä lainatarjousta omaan tarpeeseesi.

Kohta 2: huolehti valaistus kuntoon

Onko tämä toiseksi tärkein vai peräti tärkein kohta, mutta tärkeä se on kuitenkin. Valaistus on kokonaisuus, joka rakentuu luonnonvalosta ja keinovalosta, ja nimenomaan keinovalon suhteen voit helposti muokata mistä suunnasta valo tulee, ja minkä sävyistä se on. Esimerkiksi jos olet aamu-uninen, kannattaa miettiä talvikuukausina kirkasvalon käyttöä, joka saa meidän aivomme luulemaan, että on kesäaamu, vaikka oikeasti olisi kyse syksyn pimeästä loska-aamusta.

Kohta 3: käytä oikeita työvälineitä

Jos teet oman ammattisi töitä kotoa käsin, on tärkeätä huolehtia, että työvälineet ovat kunnossa. Olet sitten sisustussuunnittelija tai vaikkapa koodari, mutta teet töitä näyttöpäätteellä, sinun kannattaa hankkia omaan käteen sopivat hiiri ja näppäimistö. Väärän kokoinen ja väärän tuntuinen näppäimistö saattavat aiheuttaa nopeasti ranteelle ja sormille sekä käsille vaivoja, jotka olisivat ehkäistävissä ostamalla laitteet, jotka sopivat sinun tarpeisiisi. Paras hiiri sinulle ei välttämättä ole se testivoittaja. Kokeile miltä se hiiri tai näppis tuntuu, ja osta omaan käyttöösi ne, jotka oikeasti toimivat sinulle.

Kohta 4: huolehti lämpötilasta

Kodin etätyöpisteen on hyvä sijaita rauhallisella paikalla, erossa muusta mahdollisesta kodin hälinästä. Toisaalta sen on myös hyvä olla paikassa, missä on hyvä ilmanvaihto, ei liian kylmä tai liian kuuma, mutta sellainen, missä on mahdollista hallinnoida työpisteen lämpötilaa. Liian kylmässä tai toisaalta liian lämpimässä tilassa ei ole hyvä tehdä töitä. Myöskään se kodin sohva tai keittiön pöytä eivät ole hyviä etätyöpisteitä, joskin niilläkin joutuu välillä töitä tekemään.

Lämpöviihtyvyys riippuu huoneen lämpötilasta, ilman liikkeistä, vaatetuksesta ja fyysisen työn tasosta. Suositusten mukaan toimiston tavoitelämpötila on talvella 21,5 °C (tilakohtainen säädettävyys 20–23 °C) ja kesällä 24,5 °C (23–25 °C).

Kohta 5: huolehti tauotuksesta

Jos olisit töissä toimistolla, sosiaalinen ryhmäpaine veisi sinut välillä kahvihuoneeseen tai keskusteluihin työkaverisi kanssa. Yksin kotona töitä tehdessä ei näitä taukoja ole saatavilla, joten on hyvä totuttautua pitämään vähintään se yksi tauko tunnissa myös kotona. Käy vaikka keittiössä juomassa lasi vettä, tai syömässä pähkinöitä. Kunhan pidät tauon tunnissa, etkä tee töitä kahdeksaa tuntia putkeen.

Kohta 6: käy ulkona

Jos teet koko päivän töitä koneella käymättä ulkona, saat varmaan töitä tehtyä hyvällä sykkeellä. Parempi tulos tulisi kuitenkin, jos kävisit noin 20 minuutin kävelylenkin ulkosalla ilman älypuhelinta. Tämän pituisen kävelyn ulkona on tutkittu auttavan silmiämme resetoimaan itsensä näyttöpäätetyöstä ja antamaan keholle lisää voimia loppupäivää ajatellen.

Kohta 7: muista syödä lounasta

Moottorit eivät toimi ilman polttoainetta. Meillä ihmisillä polttoaine tarkoittaa ruokaa, ja vaikka et söisi sitä hirveitä määriä, on tärkeä pitää yllä rakenteellisesti tasaista ruokailua. Se tarkoittaa aamupalaa, lounasta ja illallista ja siinä välissä paria välipalaa ja iltapalaa. Ravinnonsuhteen kannattaa kiinnittää huomiota mitä syö ja kuinka paljon, tai ainakin jos syöt paljon rasvaista ruokaa, että myös liikut töiden jälkeen kuluttaaksesi kaloreita. Ruoan suhteen yksi selkeä syy seuraus suhde on, että mikäli syöt paljon kaloreita ja liikut vähän, lihot. Mutta syömällä sokeripitoisten ja rasvaisten ruokien sijasta esimerkiksi hedelmiä ja kasviksia, tulee ruokahalu tyydytetyksi, mutta kehosi ei joudu varastoimaan isoja kalorimääriä.

Kohta 8: tietoturva

Varmista tietoturva ja toimivat yhteydet. Kotona ei välttämättä aina muista tietoturva-asioita, mutta on hyvä varmistaa, että yritystoimintaan liittyvät paperit ovat turvassa ja mahdolliset viralliset paperit ja erilaiset salasanat varsinkin ovat turvassa. Turvassa myös tulelta, vedeltä ja muilta mahdollisilta tuholaisilta, kuten koiralta, joiden kerrotaan ainakin tarinoissa syöneen tärkeitä papereita. Myös papereita pois heittäessäsi, varmista että kaikki arkaluonteinen tieto on tavalla tai toisella niistä tuhottu, ennen kuin heität paperit pois.

Kohta 9: muista nukkua

Älä tee liikaa töitä. Älä aloita töitä aamuisin liian aikaisin, tai tee töitä aamumyöhään saakka, jollei ole aivan välttämätöntä jonkun urakan tai deadlinen takia. Tärkeätä on myös muistaa nukkua kunnolla. Siinä auttaa myös se, että olet uusinut sänkysi ja sinulla on oikeasti sinulle sopiva tyyny. Ja jos olet ”aktiivinen” nukkuja, kannattaa myös miettiä mahdollista painopeittoa. Tarvittavan unen määrä on meille kaikille henkilökohtainen, mutta se on selvää, että jokainen meistä tarvitsee yöunet. Sellaiset yöunet, että seuraavana päivänä aivot ovat taas virkeitä miettimään sen päivän tehtäviä.
Sänkyäsi tai patjaasi miettiessä laatu ratkaisee. Halvalla ei saa hyvää. Sängyn ja patjan laatu vaikuttavat paljon myös siihen, miten hyvin tyynyt ja peitot kestävät käyttöä. Vaihtoväli on sitä pidempi, mitä laadukkaampi tuote on kyseessä. Patja suositellaan vaihtamaan noin kymmenen vuoden välein. Laadukkaat patjat, jotka on pidetty puhtaina, voivat kestää pitkään.

Viimeinen kohta

Kun etätyöpisteesi on kunnossa, syöt hyvin ja muistat juoda ja saat nukuttua kunnolla, olet esimerkillinen työntekijä, ja samalla pidät huolta itsestäsi.  Viimeinen kohta liittyykin omaan itseesi, muista myös palkita itseäsi. Työpaikalla sen voisivat tehdä työkaverit tarjoamalla pullaa tai vastaavaa, tarjoa sinä itsellesi välillä arkeen luksusta, omalla tavallasi.


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Koe kaupunki uudella tavalla – vuokraa sähköpotkulauta

Sähköpotkulauta vuokraus on nopeasti kasvava trendi kaupungeissa ympäri maailman. Se tarjoaa helpon ja ympäristöystävällisen tavan liikkua kaupungissa, ilman tarvetta omistaa omaa ajoneuvoa. Sähköpotkulaudat ovat myös erittäin käteviä lyhyiden matkojen tekemiseen ja niitä voi helposti vuokrata monilta eri yrityksiltä. Vuokraamalla sähköpotkulaudan voit kokea kaupungin uudella tavalla, välttää ruuhkia ja nauttia liikkumisesta vaivattomasti.

Maamme laulu – kansallishymni joka yhdistää suomalaisia

Maamme laulu on Suomen kansallislaulu ja yksi maamme merkittävimmistä kulttuuriperinnöistä. Sen sanoitukset ovat syvällisiä ja kauniita, ja ne kertovat Suomen luonnosta ja historiasta. Maamme laulu yhdistää suomalaisia eri puolilta maata ja on tärkeä symboli kansallisen yhtenäisyyden kannalta. Sitä lauletaan juhlapäivinä, koulujen tilaisuuksissa ja monissa muissa tilanteissa, joissa halutaan juhlistaa suomalaisuutta. Maamme laulu on osa Suomen historiaa ja kulttuuria, ja se jatkaa elämäänsä tärkeänä osana suomalaista identiteettiä.

Pikku Finlandia

Pikku Finlandia edustaa kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaista rakentamista, sillä se on rakennettu siirrettävistä ja uudelleen käytettävistä puumoduuleista. ”Puu on vastuullinen rakennusmateriaali se sitoo hiiltä koko rakennuksen elinkaaren ajan.

Vastaa