Verkkokauppa tarjoaa mahdollisuudet kaikille liiketoiminta-alueille
Jos sinulla on yritys, mutta et vielä myy aktiivisesti netissä, olet jo myöhässä. Netistä saa nykypäivänä kaikkea ja entistä enemmän...
Jos sinulla on yritys, mutta et vielä myy aktiivisesti netissä, olet jo myöhässä. Netistä saa nykypäivänä kaikkea ja entistä enemmän...
Monissa kunnissa nähdään tänä syksynä veronkorotuksia, sillä koronapandemia on ajanut jo ennestään taloushaasteiden kanssa painivat kunnat ja kaupungit ahtaalle. –Verojen...
Säästöpankin tuoreen Säästämisbarometri-tutkimuksen mukaan suomalaisten säästämisinto ja säästöön jäävien summien määrä on kasvanut viime vuodesta. Säästämisen tai sijoittamisen aloittaminen tai...
Kauppakamarikysely: Matkustusrajoitusten tiukentaminen, ravintoloiden toiminnan lisärajoitukset ja koulujen sulkeminen ovat yritysten pahimmat pelot hallituksen rajoitustoimista. Koulujen ja päiväkotien sulkeminen, nykyisten...
Suomalaisten yritysten näkemys hallituksen kyvystä hoitaa sekä koronaepidemiaa että sen aiheuttamaa talouskriisiä on laskenut selvästi toukokuusta. Kauppakamarien tuoreen kyselyn mukaan...
Lehden yhtenä teemana oli tälle viikolle raha ja talous. Aiheesta riittäisi, vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa, mutta ehkä asiaa voisi ajatella...
Tämä vuosi on ollut kotitalouksillekin vaikea hahmottaa. Tulevaisuus on monissa perheissä iso kysymysmerkki ja olemassa olevat lomautukset voivat muuttua irtisanomisiksi,...
Moni rahoittaa yhä useampia hankintojaan lainalla. Siinä missä aikaisemmin lainaa on haettu vain sellaisiin keskeisiin ja isoihin menoihin, kuten asunto...
Lohjan kaupunki käsittelee jälleen taloutensa tasapainottamista. Ehdotetut tasapainotustoimet ovat herättäneet runsaasti keskustelua lohjalaisten keskuudessa, sillä mm. kyläkoulut ovat jälleen kerran...
Meille kerrotaan jatkuvasti, kuinka meidän pitäisi säästää pahan päivän varalle. Eri lähteissä kerrotaan myös siitä määrästä, mikä meillä pitäisi olla...